Blogi

Etusivu / Katja Vaulio: ”Kevytyrittäjänä asiat hoituvat huolettomammin”

Takaisin asiakaskokemuksiin

Katja Vaulio: ”Kevytyrittäjänä asiat hoituvat huolettomammin”

Matkailu kiehtoi Katja Vauliota jo lapsena. Kummitädin lähettämän postikortin innoittamana hänelle syntyi yksi iso haave elämästä:

”Haaveilin, että pääsisin pitkälle matkalle. Sittemmin se haave vain vahvistui. Kun pääsin lukiosta, lähdin Kreikkaan. Nyt viimeisimmällä matkallani kuljin kolme ja puoli kuukautta ympäri maailmaa, muun muassa Uudessa-Seelannissa. Tšekissä asuin kaksi viime kuukautta, ennen kuin palasin nyt Suomeen.”

Katja Vaulio on ympäristöalan ammattilainen, kulttuuriasiantuntija, matkaopas ja sisällöntuottaja. Kevytyrittäjänä hän tekee töitä Omapajan kautta. Hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon venäjän kielestä ja kulttuurista. Sen rinnalla hän on opiskellut laajasti liiketoimintaa, viestintää ja ympäristötieteitä.

Oma matkailukonsepti – Hidasta matkaa

Aiemmin Vaulio on tehnyt töitä ympäristöalan yrityksessä, jossa asiakkaille myytiin ympäristöalan palveluja ja koulutuksia. Hänellä itsellään on oma matkailukonsepti Hidasta matkaa. Tämä konsepti lähestyy matkailua uusin arvoin. Se muun muassa huomioi matkailussa vastuullisuuden.

”Vastuullinen matkailu tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että huomioidaan ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen vastuu matkailussa. Se ei siis tarkoita, että pitäisi huomioida vain ympäristöasiat, vaan siinä huomioidaan kaikki muutkin osa-alueet.”

Vauliolla on GSTC-järjestön myöntämä vastuullisen matkailun sertifikaatti. Hän auttaa yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä suunnittelemaan matkailusta vastuullisempaa. Hän myös auttaa yrityksiä tekemään ympäristöasioista ymmärrettäviä.

”Asiakkainani on ollut nyt matkatoimistoja, mutta voin kouluttaa mitä vain yrityksiä vastuullisuudesta. Yritystenhän pitäisi huomioida vastuullisuus kaikessa toiminnassaan, ei vain matkustamisen osalta. Kaikkien olisi hyvä tehdä vastuullisuussuunnitelma.”

Lisätietoa Vaulion tarjoamista koulutuksista ja matkailukonsepteista löydät hänen nettisivuiltaan: Katja Vaulio.

Yhteistyö Omapajan kanssa toimii

Katja Vaulio löysi Omapajan, kun hän etsi erilaisia laskutuspalveluja internetistä.

”Mietin silloin, mikä olisi sellainen toimija, joka voisi auttaa minua omassa toiminnassani. Sitten vain tein valinnan – ja hyvin kaikki on toiminut Omapajan kanssa. Mielestäni laskutuspalvelu on toimiva, ja sitä on helppo käyttää.”

Kevytyrittäjänä asiat hoituvat huolettomammin.

Hän sanoo, ettei hän itse varsinaisesti ole erityisen yrittäjähenkinen. Siksi hän ei oikeastaan ole perustanut omaa yritystäkään. Kevytyrittäjänä asiat hoituvat huolettomammin.

”Haluan tehdä työkseni osaksi omia juttujani, mutta en halua laittaa koko elämääni siihen. Yrittämisessä on paljon riskejä. Siinä pitää sietää epävarmuutta ja pitää jaksaa etsiä asiakkaita. Kevytyrittäjänä kaikesta ei tarvitse stressata niin paljon, vaan voin tehdä asioita enemmän omalla tahdillani silloin, kun minulla on asiakkaita.”

Nyt Vaulio on tehnyt kevytyrittäjänä töitä esimerkiksi Visit Finlandille, Delete Finlandille ja Uusiouutisille. Hän on muun muassa pitänyt koulutuksen vastuullisesta matkailusta sekä kirjoittanut sisältöjä yrityksille ja lehdille.

Haaveena kirja vastuullisesta matkailusta

Tällä hetkellä Vaulio kirjoittaa kirjaa vastuullisesta matkailusta. Kirjan kirjoittamisen hän aloitti jo viimeisimpien matkojensa aikana.

”Haaveeni on saada kirja nyt valmiiksi ja julkaistua. Suunnittelen myös oman matkakonseptini matkoja, jos saisin ne myyntiin jossain kohtaa kesää.”

Hidasta matkaa -matkakonseptinsa puitteissa Vauliolla on tarkoitus järjestää matka Pietariin, toinen on tarkoitus järjestää ulkomaalaisille, jotka tulisivat matkalle Suomeen. Näillä matkoilla Vaulio on itse oppaana.

”Lainsäädännöllisesti tarvitsen rinnalleni matkatoimiston näihin matkoihin. Suomen lain mukaan tällaisten matkojen järjestämisestä kun pitää maksaa vakuus. Minulle on helpompi järjestää asiat niin, että matkatoimisto huolehtii nämä vakuudet.”

Kevytyrittäjyydessä Vaulio kokee nyt suurimmaksi haasteeksi markkinoinnin ja asiakkaiden löytämisen. Iloa puolestaan tuottaa se, että hän saa tehdä ja toteuttaa sellaisia omia juttujaan, joita hänen mielessään pyörii.

”Minulla on luonnostaan luova mieli, joten minulle syntyy helposti paljon uusia ideoita. Niitä syntyy myös matkoillani, kun kohtaan erilaisia ihmisiä, kulttuureja ja ympäristöjä. Siitä saa aina lisää uusia ajatuksia, kun näkee, miten maailmalla esimerkiksi ympäristöasioita hoidetaan.”

Haluaisitko sinäkin ansaita osaamisellasi?

Omapajan laskutuspalvelussa voit myydä osaamistasi yrityksille ja yksityisille ja laskuttaa sen helposti ilman omaa yritystä. Liity ilmaiseksi!