Blogi

Takaisin blogiartikkeleihin

Itsensä johtaminen opitaan vaiheittain – näin kehityt siinä!

Itsensä johtaminen on itsensä ja omien unelmiensa arvostamista. Ennen muuta yrittäjän on tärkeää osata johtaa itseään, sillä ilman tätä taitoa ei pysty antamaan asiakkaillekaan parasta. Tässä artikkelissa käsittelemme muun muassa niitä keinoja, joilla itsekuria voi kehittää?

Itselle mieluisten tavoitteiden keksiminen ei ole kovin vaikeaa. Kohtuullisen helppoa on päättää parantaa elintapoja, tavata enemmän ystäviä tai säädellä omaa työaikaa. Mutta kun tulee aika tehdä asioille jotain unelman saavuttamiseksi, moni kangistuu eikä pääse asiassaan askeltakaan eteenpäin. Kuulostaako tutulta?

Itsensä johtaminen on taito, joka vaatii itsekuria ja joka lopulta antaa kokonaisvaltaista hyvinvointia elämään.

Kangistuminen saattaa johtua siitä, ettei visio tai luotu unelma sittenkään motivoi tarpeeksi. Toisaalta syynä voi olla se, että kun on aika konkreettisesti tehdä asioille jotain, alitajunnassa olevat pelot heräävät, pysäyttävät ja lannistavat. Mieli alkaa keksiä kaikenlaisia tekosyitä, joiden varjolla ei tarvitsekaan vielä tehdä mitään. Tällöin ei tarvitse kohdata esimerkiksi hylätyksi tulemisen pelkoa. Ei tarvitse ottaa riskiä siitä, että tulisi torjutuksi tai yksinkertaisesti epäonnistuisi aikeissaan.

Vaikka tavoitteiden saavuttaminen olisi intohimo ja aidosti tärkeää, muutoksen tekeminen saattaa tuntua ylipääsemättömän vaikealta. Alitajunta voi muistuttaa jatkuvasti torjutuksi tulemisen ja epäonnistumisen tuskasta, ja tämän vuoksi ensimmäisten askelten ottamista muutoksen tiellä siirretään ja jämähdetään paikoilleen. Siksi koska se tuntuu turvalliselta.

Työelämässä hyvä itsekuri ja itsensä johtamisen taidot ovat välttämättömiä. Siksi niitä kannattaa kehittää ja harjoitella. Resepti työssä ja elämässä menestymiseen on periaatteessa yksinkertainen. Menestyvä ihminen osaa luoda itselleen tavoitteita ja rakentaa visioita, joita haluaa saavuttaa. Hän pysyy päätöksissään ja pyrkii jatkuvasti saavuttamaan tavoitteensa.

Miten itsensä johtamiseen kannattaisi suhtautua?

Itsensä kehittäminen ja eteenpäin pyrkiminen ei useinkaan ole helppoa. Se kysyy ihmiseltä määrätietoisuutta, itsekuria ja itsensä johtamisen taitoa. Menestyvät ihmiset kuitenkin tekevät juuri niitä asioita, joita muut eivät halua tehdä. Asioita, jotka haastavat itseä ja vievät pois mukavuusalueelta. He antavat enemmän arvoa pitkän tähtäimen tavoitteilleen ja tuloksille kuin hetkellisille ja helpoille keinoille pysyä totutussa.

Miten tavoitteidensa saavuttamisessa sitten onnistuu? Se riippuu paljon siitä, miten hyvä itsekuri ihmisellä on ja miten tiedostava hän on.

Jokainen ihminen kuitenkin pystyy vaikuttamaan valintoihinsa ja jaksamiseensa. Miten tavoitteidensa saavuttamisessa sitten onnistuu? Se riippuu paljon siitä, miten hyvä itsekuri ihmisellä on ja miten tiedostava hän on. Kuinka määrätietoisesti hän pyrkii tavoitteisiinsa? Energisen, keskittymiskykyisen ja taitavan ihmisen taustalla on hyvää itsekuria ja itsensä johtamisen taitoa. Saamattomuuden taustalla puolestaan on omaa energiaa kuluttavia tunnetiloja, päämäärättömyyttä, itsetuntemuksen puutetta ja huonoja työskentelytapoja.

Itsensä johtaminen on rakkaudellista toimintaa

Kaikki me välttelemme joskus sellaisia asioita, jotka kysyvät vaivannäköä ja ylimääräistä ponnistelua, vaikka tavoitteiden saavuttaminen voisi olla kuinka palkitsevaa. On mukavampaa unohtaa itsekuri ja pysyä omalla mukavuusalueellaan, ja niin muutosta pelkäävä mieli huokaisee helpotuksesta. Olo saattaa kyllä hetkellisesti olla huojentunut, mutta pohjimmiltaan ihminen usein tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja turhautuneeksi – ihan vain jo siitä syystä, kun ei ole uskaltanut edes yrittää.

Itsesyytösten tielle ei kuitenkaan kannata lähteä. Ennemmin itseensä kannattaa suhtautua ymmärryksellä ja rakkaudella. Vaikka itsekurin ajatteleminenkin saattaa herättää negatiivisia tuntemuksia ja vastentahtoisuutta, itsekuri on loppujen lopuksi kuitenkin positiivinen asia. Taitava ja tiedostava itsensä johtaminen on rakkaudellista toimintaa. Sen avulla on mahdollista saavuttaa sellaisia asioita, joita todella haluaa. Itsekurin harjoittaminen kasvattaa pikkuhiljaa itsekunnioitusta ja uskoa omiin taitoihin ja ainutlaatuisuuteen.

Ota ensimmäiset askeleet kohti itsensä johtamista

Ota siis määrätietoisesti mutta lempeästi vastuu valinnoistasi. Tee päätös, että todella haluat saavuttaa tavoitteesi. Kieltäydy itsesi syyllistämisestä, kieltäydy tekosyistä, kieltäydy valituksista. Muutos teettää työtä. Kyllä. Mutta kieltäydy siltikin sallimasta itsellesi ainoatakaan poikkeusta aikomuksissasi mennä eteenpäin, kunnes uudesta toimintamallista on muodostunut sinulle tapa toimia.

Jos jossain kohtaa lipsut hyvästä päätöksestäsi, älä siltikään luovuta. Jos hetkellisesti epäonnistut pyrkimyksissäsi, salli se itsellesi. Se on inhimillistä. Älä liikaa soimaa itseäsi. Mutta päätä sen jälkeen uudestaan pitää kiinni paremmasta tavasta toimia niin kauan, että uudesta tavasta on tullut sinulle miellyttävämpi ja helpompi tapa toimia kuin vitkuttelu ja muutoksen välttely. 

Itsensä johtamista kannattaa opetella asia kerrallaan. Omat tavoitteet kannattaa pilkkoa pienemmiksi välitavoitteiksi.

Itsekurin kehittäminen ja uusien tapojen ylläpitäminen on jatkuvaa työskentelyä sen kanssa, että pysyy päätöksissään eikä anna periksi mielihaluilleen. Ihmismieltä houkuttelee tehdä sellaisia asioita, jotka ovat hauskoja ja helppoja – mutta lopulta merkityksettömiä. Haastavampaa on keskittyä käyttämään aikansa niin, että tekee sitä, mikä on työläämpää mutta mikä kuitenkin lopulta parantaa elämänlaatua. Itsensä johtamisen taito on avain hyvään itsetuntoon ja itsekunnioitukseen. Hyvän itsekurin avulla pystyt lopulta poistamaan vaikeatkin esteet menestyksesi tieltä.

Keinoja itsekurin kehittämiseen

Itsekuri ja itsensä johtaminen ovat taitoja, joita voi harjoitella missä asiassa tahansa. Harjoittelun voi aloittaa esimerkiksi rahojen säästämisessä, kunnon kohottamisessa tai ruokailutapojen muuttamisessa. Kun itsekuria saa kehitettyä jollain elämän osa-alueella, se useimmiten kantaa hedelmää muuallekin oman elämän osa-alueisiin. Itsekurin harjoittelu kannattaa aloittaa sellaisesta asiasta, joka motivoi itseä mahdollisimman paljon. Mikä voisi olla sinun tavoitteesi, jonka haluaisit saavuttaa?

Mieti aluksi sellainen tavoite, jonka haluat saavuttaa ja joka motivoi juuri sinua. Tämän jälkeen tee tavoitteen saavuttamisen suhteen toimintasuunnitelma, eli millaisilla askelilla haluat edetä asiassasi. Itsekuria kannattaa alkaa kehittää siten, että etenee pienillä askelilla. Mieti askeleet sellaisiksi, jotka haastavat sinua sopivasti mutta joihin sen hetkinen itsekurisi riittää. Kun tavoitteeseensa pyrkii vaiheittain, mieli ja keho eivät laita niin paljon vastaan.

Mieti askeleet sellaisiksi, jotka haastavat sinua sopivasti mutta joihin sen hetkinen itsekurisi riittää. Kun tavoitteeseensa pyrkii vaiheittain, mieli ja keho eivät laita niin paljon vastaan.

Itsensä johtaminen vie kohti onnistumisia

Liikkeelle lähteminen vie selvästi enemmän energiaa kuin liikkeessä pysyminen. Käynnistä siis itsesi keksimällä jokin pienikin positiivinen tulos, jonka pystyt heti saavuttamaan. Yksittäinen askel ei vaadi niin paljon ponnistelua kuin koko tavoitteen saavuttaminen kerralla. Kiinnitä siis huomiosi pieniin edistysaskeliin ja palkitse itsesi niistä. Kun sitten olet onnistunut ensimmäisessä tavoitteessasi, seuraavan toteuttaminen on jo helpompaa: onnistuminen ruokkii onnistumista. 

Älä vähättele yhtäkään askelta, joka vie sinua eteenpäin. Pienet saavutukset ruokkivat motivaatiota ja vievät kohti päämäärää. Ajan myötä noiden pienten askelten ansiosta lopulta saavutat unelmasi. Usko siihen. Luo itsellesi tavoite, pidä siitä kiinni ja ota ensimmäinen askel. Se tie vie hyviin tuloksiin ja menestykseen. 

Kun lähtee tavoittelemaan unelmiaan, kannattaa myös koota ympärilleen kannustus- ja tukijoukkoja. Onnistumistasi toivova ystävä tai valmentaja saattaa olla vaikeina hetkinä ratkaisevassa roolissa, kun tarvitset lisää motivaatiota ja kaipaat kannustusta.

Jos kaipaat ulkopuolista tukea yksityisyrittäjän tai kevytyrittäjän työhön ja haasteisiin, ole yhteydessä Omapajaan. Pajayrittäjämme kokevat apumme suurena voimavarana, ja asiakastarinat kertovat heidän kokemuksistaan. Meillä on myös kattava valmennuspalvelu, johon pääset tutustumaan täältä. Yhdessä teemme haasteista mahdollisuuksia!

Tykkäätkö jakaa somessa? – Miksi et siis jakaisi tätä?