Blogi

Etusivu / Graafinen suunnittelija ja kevytyrittäjä Tarja Rankinen: ”Tykkään siitä, että minua haastetaan”

Takaisin asiakaskokemuksiin

Graafinen suunnittelija ja kevytyrittäjä Tarja Rankinen: ”Tykkään siitä, että minua haastetaan”

”Kun saan jonkin toimeksiannon, lähden työstämään sitä heti. Katselen ympärilleni ja etsin luovuuttani inspiroivia asioita. Tietokoneen ääressä sitten toteutan ne.”

Näin taustoittaa luovan työn tekemistä Tarja Rankinen. Hän on graafinen suunnittelija ja kevytyrittäjä.

Tarja Rankinen, graafinen suunnittelija, kevytyrittäjä

”Olen saanut asiakkaita sillä tavoin, että olen mennyt suoraan käymään heidän luonaan ja esitellyt itseni. Muulla tavoin en ole kovin paljon itseäni markkinoinutkaan.”

Pohjakoulutuksena Rankinen on käynyt kauppaopiston Kajaanissa. Ennen yrittäjänä toimimista hän on ollut töissä Kajaanin kaupungin teatterissa. Sieltä hän siirtyi kajaanilaiseen mainostoimistoon opiskelemaan oppisopimuksella graafiseksi suunnittelijaksi.

”Olen käynyt myös erilaisia graafisen puolen pikakursseja. Jonkin aikaa olin töissä myös Oulun kaupunginteatterissa. Olin siellä tiedotussihteerin sijaisena, ja tein pääasiassa graafisen suunnittelijan töitä.”

Kun Rankinen alkoi tehdä graafisen suunnittelijan töitä yrittäjänä, hän perusti oman toiminimen. Hänen töihinsä ja referensseihinsä pääset tutustumaan täältä.

”Olin alussa yrittäjyyden ohella yhtä aikaa Kajaanin kaupunginteatterissa töissä. Tuolloin tein yrittäjän töitä sivutoimisesti. Kun lopetin työt Kajaanin kaupunginteatterissa, aloin tehdä yrittäjän töitä päätoimisesti.”

Graafisen suunnittelijan työ kysyy luovuutta ja ihmissuhdetaitoja

Rankinen sanoo, että hänen työntekonsa lähtee siitä, että hän kuuntelee asiakasta. Millaista ilmettä asiakas visuaaliseen tuotteeseen haluaa ja hakee?

”Kuuntelen asiakkaan toiveita ja pala palalta rakennan yhteistä tuotostamme. Lopputulos syntyy aina yhteistyönä.”

Rankinen sanoo itselleen työssään tärkeäksi sen, että ennen kaikkea asiakas kokee työn lopputuloksen omannäköisekseen.

”Yritän tavallaan luoda aina yhteyden ja vision siihen, mitä asiakas hakee. Minulle ihmiset ja asiakkaat ovat tärkeitä. Lopputulos ilahduttaa itseänikin, kun asiakas sanoo, että tuote on juuri sitä, mitä hän toivoikin.”

Hän kertoo, että käytännössä graafisen suunnittelijan työ perustuu paljon psykologiseen taustatyöhön, suunnitteluun ja ideointiin. Hän saattaa joskus tehdä pitkänkin aikaa aivotyötä jonkun asian suunnittelussa – ja sitten vain toteuttaa sen.

”Joskus olen intoa täynnä johonkin suuntaan, ja sitten asiakas sanoo, että mennäänkin toisaalle. Se ei silti minua haittaa. Tykkään siitä, että minua haastetaan.”

Kevytyrittäjyys keventää yksinyrittäjän taakkaa

Kun Rankinen teki graafisen suunnittelijan töitä toiminimiyrittäjänä, hänen yrityksensä nimi oli mainostoimisto Mainospalet. Se oli toiminnassa hänellä noin 15 vuotta. Sittemmin hän on vaihtanut yrityksensä nimen mainostoimisto Rosaksi ja toiminimen kevytyrittäjyyteen.

”Kevytyrittäjänä on nimensä mukaisesti kevyempi olla. Pystyn luottamaan siihen, että minulla on nyt varmalla pohjalla kaikki, mikä liittyy yrittäjyyteen.”

Hän sanoo, että nyt kevytyrittäjänä hänen ei tarvitse enää niin huolehtia yrittäjyyteen liittyvistä paperitöistä ja kirjanpidosta.

”Kevytyrittäjänä on nimensä mukaisesti kevyempi olla. Pystyn luottamaan siihen, että minulla on nyt varmalla pohjalla kaikki, mikä liittyy yrittäjyyteen. Taustallani on ammattitaitoista apua.”

Laskutuspalveluksi Rankinen valitse Omapajan pääasiassa siitä syystä, koska halusi omalta osaltaan tukea oman asuinpaikkakuntansa yritystä.

”Yhteistyö on toiminut hyvin. Aina olen saanut asiat sovittua ja hoidettua. Koen Omapajan hyvin luotettavana ja turvallisena laskutuspalveluna, joka on kevytyrittäjän rinnalla koko ajan. Heihin on helppo ottaa yhteyttä ja kysyä erilaisista asioista, jos vastaan tulee jotain ongelmia.

Jokainen voi tehdä sitä, missä on hyvä

Tarja Rankinen kokee nykyisen työnsä omaksi elämäntyökseen. Hän tykkää tehdä graafisen suunnittelijan töitä kevytyrittäjänä.

”Tällä hetkellä teen töitä pääasiassa oululaiselle ravintola Nallikarille sekä Porvoossa sijaitsevalle ravintola Bistro Gustafille. Tämä työ on minulle yhtä aikaa aivan kuin työ, harrastus ja koti.”

Rankinen sanoo, että mainosalalla kilpailu on kovaa ja ala kehittyy koko ajan kovaa vauhtia.

”Toinen tykkää sitten vanhempana kutoa sukkaa, minä aion luoda uusia graafisia ilmeitä.”

”Siksi verkostoituminen on tällä alalla tosi tärkeää. Yhdessä tekemisen meininki onkin ihanaa! Jokainen keskittyy siihen, missä on hyvä.”

Rankinen iloitsee siitä, että graafisen suunnittelijan töitä voi tehdä kevytyrittäjänä niin kauan kuin motivaatiota riittää. Ikä ei tule esteeksi.

”Tämä on siinä mielessä ihana ala, että tätä työtä voi tehdä vaikka yhdeksänkymppiseksi. Rakastan tätä työtä nyt sellaisena kuin sitä teen – ja teenkin niin kauan kuin koneet, pää ja kädet pelaavat. Toinen tykkää sitten vanhempana kutoa sukkaa, minä aion luoda uusia graafisia ilmeitä. Ideoita ja inspiraatiota riittää varmasti aina.”

Tee rahaa kyvyilläsi. Aloita kevytyrittäjyys!

Rekisteröityminen Omapajaan on ilmaista eikä se velvoita sinua mihinkään. Ellei laskutusta, ei kulujakaan.