Omapajan yrittäjäkoulu – Oppimateriaalia itsensä työllistäjille

Sivutoiminen yrittäjä, palvelumme on parasta juuri sinulle

Kirjoittanut Sampsa Veteläinen | 23.9.2021 10:03

Kaipaatko lisätienestejä tai haluatko ansaita harrastuksellasi? Kokeile sivutoimista yrittäjyyttä! Sivutoimisena yrittäjänä teet osaamisesi tai intohimosi mukaista työtä päivätyön tai opiskelujen ohella – mikäli oman toiminimen perustaminen tätä varten ei innosta, kokeile ihmeessä kevytyrittäjyyttä!

Mikä on sivutoiminen yrittäjä?

Sivutoiminen yrittäjä ei suinkaan ole sivussa seisoja, vaan yrittäjä, joka tekee yrittämisen lisäksi muutakin päivätyötä tai opintoja. Yleensä sivutoiminen yrittäjä ansaitsee pääasiallisen toimeentulonsa muualla: hän voi olla esimerkiksi palkansaaja, eläkeläinen tai opiskelija. Aina sivutoimiseen yrittäjyyteen eivät liity niinkään lisäansioiden saaminen vaan vain oman intohimon toteuttaminen.

Sivutoiminen yrittäjyys on erinomainen vaihtoehto kokeilla jotakin uutta tai aloittaa uusi työura opintojen aikana. Sivutoimisesti yrittävän toimiala voi olla mikä tahansa, johon hänellä on taitoa ja osaamista esimerkkinä liikuntapalvelut, konsultointi tai suunnittelupalvelut. Kun on saanut ensin kokeilla osaamistaan ja yrittämistä, sivutoiminen yrittäminen voi myös mahdollistaa helpon siirtymisen päätoimiseksi yrittäjäksi.

Mikäli aloitat sivutoimisena yrittäjänä työsuhteen aikana, sinun ei tarvitse ilmoittaa toiminnastasi työnantajalle, ellet halua. Poikkeuksena on kuitenkin valtion, kunnan tai kaupungin virkasuhteet jolloin sivutoiminen yrittäjyys on aina ilmoitettava työnantajalle. Toisessa tapauksessa ilmoitus täytyy tehdä, jos työsuhteeseen on erikseen määritelty, että olet velvollinen ilmoittamaan työnantajalle sivutoimisesta tekemisestä.

Miten sivutoiminen yrittäjä määritellään?

Jos tunnistat itsesi joistain alla olevista kohdista, sivutoiminen yrittäjyys voisi olla sinulle hyvä ratkaisu.

  • Haluat kokeilla omaa osaamistasi ja tehdä sitä, mitä rakastat ja vielä ansaita sillä
  • Kaipaat lisätienestiä
  • Kaipaat vaihtelua opintojen tai palkkatyön päälle
  • Sinulla on mahtava liikeidea, jota haluat päästä kokeilemaan riskittömästi
  • Haluat hankkia työkokemusta opintojen aikana
  • Kaipaat mukavaa tekemistä esimerkiksi eläkkeellä ollessasi.

 

Sivutoimisen yrittäjän YEL-vakuutus

Sivutoiminen yrittäjä kuuluu YEL-vakuutuksen piiriin, kun hänen yritystoiminnastaan ansaitut vuositulot ylittävät YEL:n vähimmäisrajan eli 8 575,45€ (2023). Yritystoiminnan tulee jatkua vähintään neljän kuukauden ajan. YEL eli yrittäjän eläkevakuutus on pakollinen vakuutus yrittäjälle.

Jos laskutat julkista alaa, tulee sinun ottaa YEL-vakuutus, vaikka yllä olevat ehdot eivät täyttyisikään.

YEL-vakuutuksen maksaminen kartuttaa yrittäjän eläkettä ja määrittää muun muassa yrittäjän sairaspäivärahaa. Sivutoiminen yrittäjyys ja YEL-vakuutuksen maksaminen eivät estä muista töistä kertyviä työeläkkeitä. 

Eläkkeellä olevan sivutoimisen yrittäjän ei tarvitse maksaa YEL-vakuutusta, jos hän saa jo vanhuuseläkettä. Jos sivutoiminen yrittäjä saa jotakin muuta eläkettä, täytyy yritystoiminta vakuuttaa silloin kun työtulo ylittää edellä mainitun YEL:n vähimmäisrajan.

Sivutoimisen yrittäjän työttömyysturva

Suomessa yrittäjän työttömyysturvan perusajatuksena on, että päätoiminen yrittäjä ei voi olla oikeutettu työttömyysetuuteen. Sivutoiminen yrittäjä voi kuitenkin joissakin tapauksissa saada niin kutsuttua soviteltua päivärahaa, joka on suuruudeltaan siis pienempi kuin täysimääräinen työttömyysetu.

Toisinaan on siis mahdollista, että työttömyysetuutta saava työttömänä oleva henkilö työllistää itseään osaksi olemalla sivutoiminen yrittäjä. Tällöin sivutoimisuus ja sen syyt täytyy selkeästi osoittaa ja todistaa TE-toimistolle tai muille viranomaisille. TE-toimisto arvioi yritystoiminnan sivutoimisuutta työmäärään peilaten, ei tulomääriin.

Työllistyminen on silloin päätoimista, kun toimintaan vaadittu työmäärä ei enää mahdollistaisi kokoaikaisen työn tekemistä. Sivutoimiseksi työ katsotaan, kun sitä on jatkettu kaksi kuukautta siten, että sen ohessa on joko tehty tai olisi ollut täysin mahdollista tehdä päätoimista työtä. Sillä perusteella työ voidaan nähdä sivutoimisena, koska se mahdollistaa päätoimisen työn tekemisen.

Sivutoimisen yritystoiminnan tulot vaikuttavat työttömyysetuuksiin. Lisätietoa sivutoimisesta yrittäjyydestä työttömyyden aikana löydät TE-toimiston sivuilta.

 

Sivutoimisen yritystoiminnan tulot vaikuttavat työttömyysetuuksiin.

 

Riskit sivutoimisessa yrittäjyydessä työttömyysturvaa ajatellen ovat suurimmat silloin, jos joudut työttömäksi kokopäivätyöstä puolen vuoden sisällä siitä, kun perustanut sivutoimisen yrityksen päätyön oheen. Toisaalta kuitenkin niin, että jos yrittäminen on ollut hyvin pienimuotoista, sen sivutoimisuus on helppoa osoittaa TE-toimistolle.

Ollessasi sivutoiminen yrittäjä asian kanssa kannattaa olla itse aktiivinen ja huolellinen. TE-toimisto on tehnyt menneinä vuosina päätöksiä melko kirjavasti, joten mitään aivan selkeää ja yhtenäistä toimintatapaa ei näyttäisi olevan.

Entä, jos olet jo työtön ja haluat perustaa yrityksen?

Mikäli olet työtön ja haluat perustaa sivutoimisen yrityksen, saat yrittää neljä ensimmäistä kuukautta siten, ettei TE-toimisto edes arvioi, onko toimintasi pää- vai sivutoimista. Tämän mahdollistava työttömyysturvalain muutos on tullut voimaan vuoden 2018 alusta.

 

Jos olet työtön ja haluat perustaa sivutoimisen yrityksen, saat yrittää neljä ensimmäistä kuukautta ennen kuin toimintasi arvioidaan pää- tai sivutoimiseksi.

 

Työttömänä sivu- tai päätoimisen yrityksen perustava henkilö on siis neljän ensimmäisen kuukauden ajan oikeutettu päivärahaan. Jos näiden kuukausien aikana tienaa jotain, nämä tulot vaikuttavat sitten päivärahan määrään.

Tämä tarkoittaa sitä, että yritystoiminnasta kertyvät tienestit alentavat työttömyyskorvausta eli yrittäjälle maksetaan neljän ensimmäisen kuukauden ajan soviteltua päivärahaa.

Sivutoimisen yrittäjän verotus

Sivutoimisen yrittäjän verot määräytyvät kuten täyspäiväisenkin yrittäjän, eli ne määritellään yrityksen tuloksen pohjalta. Niin täysipäiväinen kuin sivutoiminenkin yrittäjä maksaa verot yleensä ennakkoveroina, jotka määräytyvät yrityksen tilikauden tuloksen ja mahdollisten muiden tulojen pohjalta.

Mikäli sivutoimisena yrittäjänä verotukseen ja muihin yritystoiminnan seikkoihin liittyen tunnet epävarmuutta tai mieleesi nousee kysymyksiä, Omapaja auttaa sinut alkuun ja vielä pidemmällekin.

Kaipaatko lisätuloja?

Kevytyrittäjyys voi avata sinulle mahdollisuuksia vaikka mihin. Se antaa sinulle mahdollisuuden tehdä sivutöitä opiskelun, päätyön tai eläkeläisyyden ohessa.

Omapajan kevytyrittäjänä voit keskittyä omaan osaamiseesi ja käyttää aikasi asiakashankintaan, asiakkaiden hoitamiseen, tekemiseen ja nauttimiseen, kun Omapaja hoitaa puolestasi kaikki verotukseen liittyvät kysymykset ja toimenpiteet sekä auttaa aina tarvittaessa kaikessa, mitä eteen tulee.

Mikä on paras yritysmuoto sivutoimiselle yrittäjälle?

Sivutoimiselle yrittäjälle paras yritysmuoto on ehdottomasti kevytyrittäjyys. Kevytyrittäjänä kaikki riskit, taloudelliset rasitteet ja byrokratia on täysin minimissään. Riittää kun hoidat laskut eteenpäin ajallaan niin Ompaja pohtii verot, ilmoitukset ja paperityöt puolestasi.

 

Kevytyrittäjänä kaikki riskit, taloudelliset rasitteet ja byrokratia on täysin minimissään.

 

Mikäli haluat y-tunnuksen tai sivutyösi kattaa elintarvikkeiden tai tuotteiden myynnin, helppo ratkaisu sivutoimiseen yrittämiseen on toiminimi. Toiminimen perustaminen on yksinkertaista ja riskit ovat pienet. Toiminimen paperitöidenkin hoitaminen on vielä suhteellisen vaivatonta. 

Kevytyrittäjäksi Omapajan kautta!

Omapajan kevytyrittäjyys on kätevä, riskitön, helppo ja mukava tapa alkaa sivutoimiseksi yrittäjäksi. Kevytyrittäjyys on kaikkein helpoin tapa kokeilla yrittämistä. Toimialasta riippuen riskittömyys ja vaivattomuus tekevät yrittäjyydestä miellyttävää ja jopa rentoa. Aikaa jää niin toiminnan pyörittämiseen kuin sen kehittämiseenkin.

Omapajan kevytyrittäjyys on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava trendi, joten sitä voi suositella kenelle tahansa. Se onkin helpoin tapa aloittaa yrittäjänä. Jos päädyt myöhemmin toiminimen perustamiseen autamme jokaisen yrittäjän alkuun ja halutessasi paljon pidemmällekin. Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon!