Ylen 19.6.19 julkaisemassa jutussa kerrotaan Laurasta, jolla on huonoja kokemuksia kevytyrittäjyydestä. Hänelle tarjottiin kevytyrittäjänä maalaustyötä, josta käteen olisi maksujen jälkeen jäänyt alle 10 euroa tunnissa. – Pahinta on, että jäät oman onnesi nojaan, kertoo Laura.
Vaikka puhutaan kevytyrittäjyydestä, tarkoitetaan työntekemisen tapaa, jossa tarvitaan ihan oikeita yrittämisen taitoja. Monelle aloittelijalle voi olla vaikeata esimerkiksi hinnoitella työ niin, että käteen jää haluttu summa.
Vaikka puhutaan kevytyrittäjyydestä, tarkoitetaan työntekemisen tapaa, jossa tarvitaan ihan oikeita yrittämisen taitoja.
Työelämä muutos etenee hurjaa vauhtia ja tarjoaa ihmisille uusia muotoja hankkia lisätuloja tai työllistää itsensä kokopäiväisesti. Kevytyrittäjyys eli laskutuspalvelun käyttö on antanut monelle ihmiselle uuden tavan ja mahdollisuuden ansaita omalla osaamisellaan. Se kannustaa kokeilemaan uusia asioita ja ideoita. Monelle kevytyrittäjyys toimii väylänä yrittäjyyteen. Sen avulla voi osoittaa osaamisensa ja testata liikeideaa ennen oman yrityksen perustamista.
Omapajan valmentavassa laskutuspalvelussa kevytyrittäjä ei jää yksin. Meille on tärkeätä, että asiakaspalvelumme neuvoo ja tukee kevytyrittäjiä kaikissa itsensä työllistämiseen liittyvissä asioissa.
Omapajan valmennuspalvelun avulla jokainen voi löytää uuden suunnan työuralleen ja valjastaa vahvuutensa ansaitsemismahdollisuudeksi ja saada tarvittavaa informaatiota kaikesta siitä, mitä kevytyrittäjänä menestyminen edellyttää.
Valmennuksessa autetaan osaamisen tuotteistamisessa, hinnoittelussa, myynnin ja markkinoinnin suunnittelussa sekä annetaan tietoa, jonka jokaisen aloittavan yrittäjän tulisi hallita. Maksuttomiin valmennuksiin voi osallistua paikan päällä Lapissa, Hämeessä ja pian myös Pirkanmaalla. Muualla päin Suomea asuvat voivat osallistua valmennuksiin verkon välityksellä.
Kun kevytyrittäjän toiminta kasvaa, yrittäjä voi halutessaan perustaa oman yrityksen. Tällöinkin Omapajassa ollaan valmiita auttamaan ja kulkemaan aloittelevan yrittäjän rinnalla. Yrittäjä voi jatkaa yritystoimintansa pyörittämistä Omapaja Talouspalveluiden kumppanina ja keskittyä itse siihen mistä nauttii ja minkä parhaiten osaa.