Sosionomi, päihde- ja psykiatrinen hoitaja (EAT) Marko Illi on työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla lähes 30 vuoden ajan. Hänellä on laaja kokemus nuoriso- ja lastensuojelutyöstä sekä kunnalliselta että yksityiseltä sektorilta.
Kouluttautuminen on ollut tärkeä osa Markon uraa, sillä hän haluaa pysyä ajan hermolla ja kehittää jatkuvasti asiantuntemustaan.
– Olen kouluttautunut jatkuvasti, sillä haluan työssäni olla ajan hermolla ja ylläpitää asiantuntemustani, Marko tuumaa.
Vuoden 2024 alussa Marko aloitti nepsy-kouluttajana, kouluttaen tulevia neuropsykiatrisia valmentajia. Tuolloin myös kevytyrittäjyys tuli kuvioihin mukaan.
Ennen kevytyrittäjyyttä Marko pohti pitkään, miten hän voisi toteuttaa unelmansa yrittäjänä. Omapajan tarjoama mahdollisuus antoi hänelle varmuuden lähteä yrittäjäksi ilman suurta taloudellista riskiä.
– Minulla oli vaikeaa päättää ryhdynkö yrittäjäksi vai kuinka toteuttaisin unelmani. Unelma meinasi jo sortua, mutta sitten löysin Omapajan ja sitä kautta päätin lähteä rohkeasti toteuttamaan unelmaani. Tämä on ollut parasta elämässäni. Omapaja on auttanut minua synnyttämään sisäisen yrittäjäni, Marko iloitsee.
– Ilman tätä en olisi rohkaistunut kenties koskaan ryhtymään kouluttajaksi.
Kevytyrittäjyys on avannut ovia, joiden kautta Marko on voinut jakaa arvokasta osaamistaan kouluttajana. Ilman kevytyrittäjyyttä hän ei ehkä olisi koskaan uskaltanut toteuttaa haavettaan, mutta nyt hän kokee, että on löytänyt oman polkunsa.
Marko kannustaa kaikkia kevytyrittäjyyttä harkitsevia ottamaan rohkeasti askeleen kohti unelmia. Omapajan palvelu on hänen mukaansa käyttäjäystävällinen ja tukee yrittäjyyttä monipuolisesti.
– Unelmien toteuttaminen on mahdollista, kunhan tuki on kohdallaan ja työkaluja on tarjolla, Marko lupaa.
Neljä faktaa Markosta 😀
|
Mitä on nepsy-koulutus?Nepsy-valmennus tarjoaa aktiivista, kannustavaa ja ratkaisuun keskittyvää tukea yksilön erityistarpeisiin. Siitä hyötyvät sekä lapset, nuoret että aikuiset, joilla on neuropsykiatrisia oireita, kuten ADHD tai autismikirjon ominaisuuksia. Menetelmä soveltuu myös mielenterveyskuntoutujille ja oppimisvaikeuksista kärsiville. |