Omapajan yrittäjäkoulu – Oppimateriaalia itsensä työllistäjille

Maria Korpela, personal trainer ja juoksuvalmentaja

Kirjoittanut Sampsa Veteläinen | 13.5.2017 10:35

Personal trainer, juoksuvalmentaja Maria Korpela löysi liikunta-alan ja auttaa nykyään ihmisiä löytämään liikunnan ja juoksemisen hyödyt ilon kautta. Aikaisemmin Maria toimi taide- ja antiikkialan yrittäjänä. Sitä ennen hän oli kilpaurheilija, muun muassa esteratsastuksessa ja juoksussa.

Kun hän itse innostui juoksemaan maratonin vuonna 2010, syttyi kipinä ammatinvaihtoon. – Ei löydetty silloin personal traineria, joka ymmärtää riittävästi sekä juoksun että lihaskunnon päälle, joten päätin, että minusta tulee sellainen.

Juoksuvalmentajan ja personal trainerin päivät ovat usein aamu- tai iltapainotteisia, koska asiakkaat haluavat treenata ennen töitä tai töiden jälkeen. Tänä aamuna Korpela heräsi puoli kuudelta lenkittämään koiraa. Seitsemältä ohjelmassa oli sauvakävelyä päivän ensimmäisen asiakkaan kanssa. Tavoitteena asiakkaalle on asetettu juosta puolimaraton ensi vuonna.

Korpela haluaa työllään edistää sitä, että aikuiset ihmiset voisivat nauttia liikkumisesta yhtä vapaasti kuin lapset. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni saisi tehdä töitä terveenä ja olla eläkkeelle asti hyväkuntoisena.

Liikkumiseen kannustetaan ilon kautta. – Sitä kohti mennään asiakas kerrallaan. Jokainen asiakas, jota saan autettua, vahvistaa että tämä on se homma, jota haluan tehdä.

Omapaja hoitaa kirjanpidon, Maria keskittyy juoksuvalmennukseen

– Minulla on tosi kova kiinnostus liikuntaa ja urheilua kohtaan, mutta ei numeroita kohtaan, Korpela kertoo. Yrittäminen Omapajan kautta vapauttaa osaamisen omaan käyttöön, yksilö- ja ryhmävalmennuksiin ja asiakashankintaan.
– Omapajan asiakkaana minun ei tarvi tehdä sitä, mitä en osaa. Sen sijaan saan tehdä sitä, mitä haluan ja rakastan, Maria iloitsee.

 

Mulla on tosi kova kiinnostus liikuntaa ja urheilua kohtaan, mutta ei numeroita kohtaan.

 

Jos asiakas innostuu juoksemisesta oikein kunnolla, hän saa Korpelalta halutessaan jänispalvelut jopa ulkomaille asti. Silloin tehtävänä on saada asiakas maaliin tietyn sovitun aikarajan alle. Tsemppaaminen ja kannustaminen on tärkeimmillään silloin, kun voimat uhkaavat loppua.

 

On ihan mahtavaa, kun saa tehdä sitä, mitä rakastaa!

 

– Tässä hommassa on paljon hyötyä, että osaa itse juosta, Korpela hymyilee. Sekä työ- että vapaa-aika kuluvat liikkumisen parissa. Juoksun lisäksi Korpelan omia lempilajeja ovat lihaskuntoharjoittelu, melominen sekä vaeltaminen Lucky-koiran kanssa. Uutena innostuksena on löytynyt agility. – Se on hauskaa ja vaativaa.

Haastatteluiltapäivänä on vuorossa vielä saliohjelmien rakentamista, tarjouksen tekemistä ja tulevien treenien suunnittelua. Iltapäivällä on asiakastilaisuus. – On ihan mahtavaa, kun saa tehdä sitä, mitä rakastaa!