Eläköityessään Kuopion pelastusopiston kiinteistöhuollon tehtävistä Seppo Tiilikainen alkoi pohtia, mitä haluaisi tehdä eläkepäiviensä aikana. Seppo harkitsi talonmiestalkkarin hommia, kiinteistöhuollon konsultointia, pienen ohjelmatoimiston perustamista ja jopa musiikin esittämistä trubaduurina tai bändissä. "Olinpa ajatellut tekeväni myös autojen siirtoja, mutta mistä ja miten", Seppo kertoo.
Sattumoisin Sepon vaimo huomasi maininnan Biilan autojensiirtopalvelusta. Hän ehdotti, että Seppo voisi harkita kyseistä alaa ajanvietteenä. Tutustuessan tarkemmin Biilaan ja sen toimintaan autojen siirtoajo alkoi kiinnostaa Seppoa yhä vain enemmän, joten hän päätti kokeilla.
"Hakemuksen, verkkokoulutuksen ja haastattelun kautta pääsin aloittamaan Biilan työt"
"Hakemuksen, verkkokoulutuksen ja haastattelun kautta pääsin aloittamaan Biilan työt", hän kertoo. Seppo on tottunut liikkumaan paljon maanteillä karavaaniharrastuksensa kautta, joten Billan autojensiirrot sopivat hyvin hänen elämäntyyliinsä erinomaisesti.
Seppo nauttii työstään, jossa voi valita itselleen sopivat keikat ja työajat. "Biila, Omapaja, ajon tilaava asiakas ja kuljettaja ovat oiva yhteistyön liittymä", Seppo toteaa. "Kun jokainen tekee parhaansa, jää jokaiselle oma työaika käytettäväksi mahdollisimman tehokkaasti, ja loppukäyttäjä, siis asiakas, on tyytyväinen."
Omapaja hoitaa "byrokratian"
Ennen Biilaan tutustumista Seppo mietti, miten hoitaa veroasiat ja muut vastuut, jos hän saisi mahdollisuuden ajaa autoliikkeiden siirtoautoja. Biilan kautta hän kuitenkin löysi ratkaisun, eli Omapajan kevytyrittäjyyden.
"Biilan ja Omapajan yhteistyö on nerokas ratkaisu. Kun teen siirtoajon, laitan samana päivänä kulukorvaus- ja matkakorvaushakemuksen Omapajaan, jossa asiat käsitellään hyvin nopeasti. Niin nopeasti, ettei niistä voi olla mainitsematta tuttava piirissä", Seppo iloitsee.
"Omapajan asiakaspalvelu toimii juuri niin kuin haluan itse toimia samassa tilanteessa."
Biila-ajojen laskutukseenliittyen Sepon ei itse tarvitse huolehtia kirjanpitoasioista tai vakuutuksista, sillä Omapaja hoitaa ne hänen puolestaan. Sepon kokemukset yhteistyöstä Omapajan kanssa ovat olleet erittäin positiivisia, ja hän suositteleekin lämpimästi Omapajaa.
"Omapajan asiakaspalvelu toimii juuri niin kuin haluan itse toimia samassa tilanteessa. Asiakas on Omapajalle aina tärkeä olipa asia pieni tai suuri. Kiitos erinomaisesta palvelusta!"
Kevytyrittäjyys mahdollistaa monenlaiset työt
Seppo näkee kevytyrittäjyyden mahdollisena myös muihin töihinsä. "Jos vielä haluan toteuttaa toiveitani ja ryhtyä vaikka omatalkkariksi tai trubaduuriksi, Omapajan kautta voisin tehdä laskutukset ja kirjanpidon. Minulle jäisi aikaa juuri sellaiseen työhön mistä saan lisätuloja. Noihin tehtäviin voisi jo perustaa omat kotisivut markkinointia varten. Nekin hoituisivat Omanpajan kautta."
Kevytyrittäjyys tarjoaa monipuolisen vaihtoehdon lisätulojen hankkimiseen myös eläkeiässä oleville. Se mahdollistaa työn tekemisen omien mieltymysten mukaan ja oman työpanoksen määrittämisen oman jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan.
"Suosittelen kevytyrittäjyyttä ja Omapajaa muillekin, jotka haluavat kokeilla opiskelun tai työn ohella kevytyrittäjyyttä. Aloittaminen on helppoa ilman yrityksen aloittamiskustannuksia ja maksat vain siitä miten paljon teet rahallista tulosta yrittäjänä", Seppo tyytyväisenä toteaa.