Kristina Isoniemelä on koulutukseltaan lähihoitaja ja on lisäksi suorittanut jalkojenhoidon ammattitutkinnon. Tällä hetkellä hän toimii kevytyrittäjänä, tarjoten lähihoitajan työn ohella jalkahoitoja, ripsienpidennyksiä ja -taivutuksia sekä geelilakkausta.
Kristinalla on yli 10 vuoden kokemus jalkahoidosta ja muista tarjoamistaan kauneudenhoitopalveluista.
Ennen kevytyrittäjäksi siirtymistä Kristina toimi täysipäiväisenä yrittäjänä. Päättäessään siirtyä osa-aikaiseksi yrittäjäksi, kevytyrittäjyys osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Se vapautti hänet monista yrittäjyyden raskaista hallinnollisista tehtävistä, jolloin hän voi keskittyä siihen, mikä on olennaista – asiakaspalveluun ja itse työn tekemiseen.
– Olen ollut täysipäiväisenä yrittäjänä ennen kevytyrittäjyyttä, mutta jäädessäni tälle alalle vain osa-aikaisesti, koin kevytyrittäjyyden paljon vaivattomammaksi, kun täysyrittäjyyden, Kristina kertoo.
Kevytyrittäjyys toi mukanaan helppoutta ja huolettomuutta, sillä kaikki maksut ja muut yrittäjyyteen liittyvät asiat hoituvat automaattisesti.
Kristina valitsi Omapajan kevytyrittäjäpalvelun, sillä Omapaja tarjosi mahdollisuuden vastaanottaa myös korttimaksuja, mikä oli Kristinalle merkittävä etu.
– Valitsin Omapajan sen takia, että tämä oli aikalailla ainoa palvelu, jossa oli mahdollisuus ottaa maksut myös korttimaksuina, tästä iso plussa, Kristina kiittelee.
– Valitsin Omapajan sen takia, että tämä oli aikalailla ainoa palvelu, jossa oli mahdollisuus ottaa maksut myös korttimaksuina.
Väriä elämään! Kristina palvelee asiakkaitaan Vantaalla, Kuninkaalassa.
Omapajan kattava palveluvalikoima ja laajat aukioloajat varmistivat, että Kristina saa tarvitsemansa tuen nopeasti ja vaivattomasti. Erityisesti chat-palvelun kautta saatu nopea apu oli hänelle suuri plussa.
Kristina suosittelee kevytyrittäjyyttä harkitseville kartoittamaan eri vaihtoehdot ja selvittämään, mikä palvelu sopii parhaiten omaan tilanteeseen. Hän kannustaa kysymään rohkeasti lisätietoja – esimerkiksi Omapajasta saa nopeasti ja helposti kattavaa informaatiota.
Kristinan asiakaslähtöinen ja rauhallinen työskentelytapa on tuonut hänelle monia pitkäaikaisia asiakkaita. Hän harrastaa käsitöitä, mikä näkyy hänen työssään tarkkuutena ja kädentaitojen arvostuksena. Hän pyrkii aina luomaan rauhallisen ja miellyttävän asiakaskokemuksen.
– Itse olen tosi rauhallinen ja pyrin aina saamaan asiakastilanteen rauhalliseksi ja miellyttäväksi. Parasta on asiakkaat, joista monet ovat käyneet luonani jo yli 10 vuotta säännöllisesti, Kristina iloitsee.
Kristinan palvelut löydät hänen Facebook-sivultaan facebook.com/upeanolonkeskus