Blogi

Takaisin asiakaskokemuksiin

Ammatti-DJ Roni Alho: ”Omapajassa arvostan, kun johtoporraskin näkee vaivaa.”

Roni Alho on 28-vuotias, ja hänellä on monta rautaa tulessa. Paitsi että hän tekee päivätyönsä Rengas Salossa asentajana, mies ehtii myös työskennellä Suomen Somet:n asiakkuuspäällikkönä IRC-galleriassa ja Riemurasiassa sekä heittää keikkaa yökerhojen ja tapahtumien DJ:nä. Tähän mennessä Alho on pyörittänyt levylautasia jo yli kymmenen vuotta: aluksi omaksi ja kavereiden iloksi mutta heti täysi-ikäisyyden saavutettuaan myös baareissa ja yökerhoissa. Keikkailunsa Alho laskuttaa Omapajan kautta.  

Roni Alho, Dj Zacharius
28-vuotias useampaa työtä tekevä Roni Alho laskuttaa DJ-keikkansa Omapajan kautta. Omapajan henkilökohtainen ote ja asiakaspalvelu teki Roniin vaikutuksen hänen etsiessään sopivaa laskutuspalvelua.

”Omapajan mukava henkilökunta on aina valmiina auttamaan”, Alho hehkuttaa.

Laskuttaminen Omapaja kautta on satunnaiselle keikkatyöläiselle helppoa ja yksinkertaista. Kevään myötä käynnistyy myös Roni Alhon keikkaputki, jolloin mies on viikonloppuisin tiiviisti kiinni soittokoneensa äärellä.

Ilman paperisotaa voi rauhassa keskittyä omaan osaamiseensa

Aiemmin Roni Alho hoiti yrityksensä pyörittämisen itsenäisesti oman toiminimen kautta mutta kyllästyi nopeasti yksityisyrittäjyyteen liittyvään byrokratiaan. Hänellä on kokemusta myös keikkamyynnistä ohjelmapalveluiden kautta, mutta hän kokee itsenäisen toimimisen eduksi sen, ettei palkkasummaa pienentäviä välikäsiä pyöri hommassa liikaa. Nykyiseen järjestelyyn, toiminimellä toimimiseen laskutuspalvelun kautta, mies on enemmän kuin tyytyväinen.

”Just mulle tarkoitettu. Kilpailutin monta yritystä, joista Omapaja oli toimivin, halvin ja paras. En ole katunut hetkeäkään”, Alho sanoo.

Alhon mukaan kevytyrittäjyys sopii kaikille, joita houkuttelee päästä tienaamaan omalla osaamisellaan mutta luvassa oleva paperityö ahdistaa ja omat kyvyt byrokratian edessä arveluttavat.

”Sehän tässä on parasta, että Omapaja hoitaa kaiken sen ja että itse voi rauhassa keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa”, Alho toteaa.

 Erityskiitosta Omapaja saa Alholta henkilökohtaisesta palvelusta.

Jääskeläisen Matille olen laittanut kysymyksiä usein jossain Facebookissa, joihin Jääskeläinen vastaa heti. Missä muussa firmassa muka johtoporras näkee vaivaa tällaisten perustallustelijoiden ongelmien eteen? Arvostan sitä kovasti.”

Koulukiusaamistausta ponnahduslautana hyväntekeväisyyteen

Ihmisläheinen palveleminen on Roni Alhollekin tuttua. Tiiviin työtahdin lisäksi mies onnistuu nipistämään aikaa myös hyväntekeväisyystempauksille. Tänä vuonna Alho keräsi yhdessä muiden Suomen kelloharrastajien kanssa Suomen Lastenklinikoiden Kummeille yli 134 000 euron lahjoituspotin.

Viime kesänä taas Alho ajoi vanhalla pappatunturilla Salosta Utsjoen Nuorgamiin puhuakseen koulukiusaamisen vastustamisesta. Vaikka reissu ei sujunutkaan täysin ilman mutkia, miehellä on mielessään jo uudet seikkailut.

”Tänä vuonna olisi tarkoitus tehdä jotain vastaavaa, ehkä lähteä pitemmällekin, joten kannattaa pysyä kuulolla”, Alho vinkkaa. Hänen tulevia suunnitelmiaan voi seurata miehen omaa nimeä kantavilta Facebook- tai Instagram-tileiltä.

”Olen huomannut, että samalla kun auttaa muita auttaa myös itseään”

Itsekin kiusaamisesta kärsinyt ja siitä paljon julkisuudessa sekä koulukiertueilla puhunut Roni Alho nimittää itseään alan kokemusasiantuntijaksi. Tästä syystä kiusaamista kokeneet nuoret ja heidän kohtalonsa ovat erityisesti Alhon sydäntä lähellä.  Alho ei koe, että hyväntekeväisyyteen uhrattu aika tai vaiva olisi missään nimessä itseltä pois. Hän muistuttaa, että nuoret ovat tulevaisuutemme.

”Olen huomannut, että samalla kun auttaa muita auttaa myös itseään. Se on summa summarum”, Roni Alho toteaa.

Alhon työteliäisyys voi hengästyttää, mutta mies vakuuttaa ehtivänsä myös ottaa rennosti. Vapaa-aikansa hän viettää musiikin, ulkoilun, koiran kanssa lenkkeilyn ja muiden ”perusjuttujen” parissa. Omat tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät kiinteästi musiikkiin. Keikkailua mies pyrkii jatkamaan paitsi DJ:nä myös oman materiaalin tiimoilta.

”Toivoisin, että tuottamani musiikki löisi läpi ja pääsisin esiintymään omalla artistinimelläni. Se on unelmani”, Roni Alho sanoo.

Piditkö artikkelista – Jaa se ystävillesi!